Ruska

 

Olipa kerran pikkuinen kylä, jonka keskellä kasvoi valtava, vanha vaahterapuu. Puuvanhus oli niin iäkäs, että kylän vanhimmat kertoivat vaahteran olleen siinä aina, jo ennen kuin ensimmäinen asukas rakensi kylän ensimmäisen talon. Tarinoivat, että se oli maailman ensimmäinen vaahterapuu ja sen sydänjuuri ylsi maan keskipisteeseen asti.

Syksyisin se pudotti kauniit lehtensä maahan lasten iloksi. Voi sitä riemua! Lapset kavautuivat lehtien alle, heittelivät niillä toisiaan, nauroivat niin, että raikui, lepäsivät tuoksuvalla lehtipedillä ja aloittivat taas alusta. He kehittivät itsellensä melkoisen nälän, nyppivät lehdet vaatteistaan ja hiuksistaan ja juoksivat koteihinsa. Jotain eriskummallista kuitenkin tapahtui eräänä raikkaana ja kirpeänä syysiltana. Vaikka leikit oli jo loppu ja lapset jo kodeissansa, heidän naurunsa jäi kimpoilemaan kummallisena kaikuna vaahterapuun oksille, pudottaen loputkin lehdet. Se yltyi ja villiintyi, nostattaen lehtikasaan pienen pyörremyrskyn.

Pyörteen laannuttua ja lehtien laskeuduttua, syvällä punaisten, keltaisten ja oranssien puuntähtikerrosten alla, alkoi sykkimään pieni, kuparinvärinen sydän. Se pamppaili, kääntyili ja tunsi suunnatonta iloa olemassaolostaan. Siitä tuntui, ettei se pysty, eikä halua hillitä itseään, joten se loikkasi ylös kasasta kera huutonaurun, villinä ja iloisena, säikäyttäen oravan, joka oli etsimässä uutta talvikätköä pähkinöillensä. Orava säksätti vihaisesti alaspäin korkealta oksalta, kunnes totesi, että hukkaa kallista aikaansa räyhäämällä tuonnäköiselle kummajaiselle ja lähti pois. Olento katseli oravan menoa innoissaan ensimmäisestä kohtaamisestaan toisen elävän olennon kanssa.

Istuessaan vaahteran alla, se tuli nähneeksi muitakin olentoja, ihmisiä. Isoja sellaisia, koska lapset olivat jo iltatoimissaan. Se heilutti käsiään ja nousi tanssimaan, mutta ihmiset näkivät vain lehtikasan, jota tuuli pyöritteli. Eräs vanhus, jota työnnettiin puistossa puisella pyörätuolilla, katsoi suoraan kohti, osoitti sanoi: ”Ruska.” Tuolia työntänyt mies myönteli tämän pitävän paikkansa ja he jatkoivat iltaulkoiluaan. Näin olento sai nimen. Ruska oli nyt hän, eikä se. Kiitollisena uudesta nimestään, Ruska kaivautui lehtipetiinsä ja vaipui rauhalliseen uneen.

Seuraavana iltapäivänä, kun lapset olivat päässeet koulusta, he tulivat taas vaahteran luo leikit mielessään. Ruska odotteli lehtien alla ja pomppasi esiin nauraen. Lapset kiljaisivat ja pinkoivat karkuun. Ruska oli ihmeissään. Näkivätkö lapset hänet? Häntä kadutti hurja esiintulonsa ja pelkäsi jäävänsä nyt yksin. Se painoi päänsä käsiinsä ja itki, ensimmäistä kertaa elämässään. Nyyhkiessään se tunsi pienen pehmeän käden olkapäällään. Se oli poika, joka oli pienimpänä ja rohkeimpana uskaltanut palata katsomaan uutta tulokasta. Ruska pyyhki kyyneleensä ja hymyili. Muutkin lapset rohkaistuivat ja istuutuivat Ruskan ympärille. Hetkeen kukaan ei sanonut mitään.

”Mikä sinä olet, onko sinulla nimeä?” yksi lapsista lopulta kysyi. ”Ruska on nimeni, sitä, mikä minä olen, ei ole minulle kerrottu.” vastasi hän ja heitti kysyjän päälle lehtisateen ja nauroi. Eräs tyttö, joka rakasti lukemista ja oli lukenut suurimman osan kirjaston kirjoista, mietti erityisen kovasti. ”En ole lukenut sellaisista kuin sinä, joten olet varmasti ihan ainutlaatuinen. Muistutat kuitenkin sellaista, joka hauskuuttivat kuninkaiden ja kuningattarien linnoissa. Heitä kutsuttiin narreiksi ja he olivat tärkeä osa hovia.” tyttö sanoi tutkaillen Ruskaa tietäväinen ilme kasvoillaan.

Ruskaa ajatus huvitti suuresti.

Päivät kuluivat väriloiston keskellä leikkien ja telmien. Välillä lapset lukivat Ruskalle satuja ja tarinoita, jotka saivat vilkaan mielikuvituksen laukkaamaan. Ruska kepposteli iltaisin niin ahkerasti, että kylän aikuisetkin alkoivat puhumaan, että jotain kummallista on tekeillä. Monesti kaupunginjohtajan aamutossut oli täytetty lehdillä, joka alkoi epäilemään unissakävelyä. Keskustan enkelipatsaat saivat hassut lehdistä punotut hatut päähänsä joka toinen yö. Ruskalla ja lapsilla oli hauskaa kyläläisten ihmetellessä outoja tapahtumia.

Syksyn edetessä lehtien värit sammuivat. Lehdet käpristyivät ja muuttuivat hauraiksi. Ruska tunsi olonsa kummallisen väsyneeksi. Pikkuhiljaa hän muuttui lähes näkymättömäksi. Lapset olivat surullisia ja huolissaan. He yrittivät kaikkensa korjatakseen hänet entiselleen, mutta se ei auttanut. Eräänä iltapäivänä Ruskaan tarttui tuulenpuuska ja hän hajosi pieniksi hitusiksi. Jäljelle jäi pieni, hiljalleen sykkivä kuparinvärinen sydän. Lapset laittoivat sydämen untuvilla pehmustettuun rasiaan ja itkivät vaahterapuun alla.

”Kuuletteko tuon?” yksi lapsista havahtui kysymään nyyhkytysten välissä. Jostain läheltä kuului pientä kellojen kilinää. Lapset nousivat ihmetellen etsimään äänen lähdettä. Kilinä ensin voimistui ja sitten lakkasi kokonaan. Pian he huomasivat olevansa erityisen ihmeellisen saattueen ympäröimänä. Kärjessä oli kimaltava olento, päässään kruunu ja selässään kauniit ja suuret siivet. Hämillään tytöt niiasivat ja pojat kumarsivat tälle ilmestykselle, joka oli selvästi keijujen kuningatar. Kuningaskin oli mukana, ja tämä kohteliaasti kohotti kruunuaan ja nyökkäsi hämmästyneille lapsille.

”Hyvää iltaa lapsukaiset,” kuningatar lausui arvokkaasti. ”On tullut tietooni, tänne syntyi olento, Ruska nimeltään. Etsimme hoviimme narria, ja kaikesta mitä olemme hänestä kuulleet, pidämme kovasti. Olemme päätyneet häneen, vaikka mukaamme emme häntä pakota. Voisitteko kertoa, mistä löydämme hänet?” Pieni surullinen tyttö ojensi kuningattarelle rasian, jossa Ruskan sydän vielä heikosti sykki. ”Tämä on kaikki mitä hänestä on jäljellä, toivottavasti ei ole liian myöhäistä.” tyttö sanoi ja pyyhki silmäkulmaansa.

Kuningatar puhalsi hiljaa kimmeltävää ilmaa rasiaan. Kaikkien silmien edessä Ruska sai takaisin oman muotonsa ja elämänilonsa. Ruska halasi lapsia innoissaan ja vastasi kuningattaren pyyntöön myöntävästi. Hän oli kuullut kaiken, vaikka ainoa näkyvä osa hänestä oli pelkkä sydän rasiassa.

Lapset tunsivat haikeutta hyvästellessään veikeän ystävänsä, mutta olivat iloisia, että tämä pääsi turvaan maailmaan, jossa mikään ei rapistu ja katoa. Kuningatar lupasi tuoda Ruskan syksyisin lomalle synnyinpaikkaansa ihmeellisen vaahterapuun alle. Tästä iloiten lapset heiluttivat ja huusivat hyvästejä Ruskalle, joka heitti kärrynpyöriä uuden seurueensa perässä kadoten kilinän ja musiikin säestämänä ihmeiden valtakuntaan.

Poodle

Verkolla leikkiminen jatkuu... Vaikea vaan kuvata tällaista.

Playing with chickenwire continues...

Facebook pitää tiliäni panttivankina?/ Facebook is holding my account for ransom?

Tätä kirjoittaessani painan foliohatun tiukasti päähäni ja pälyilen epäluuloisesti ympärilleni.

Olin postaamassa uusimman päivitykseni Facebookin Käsityöblogit-ryhmään, kun minut kesken kaiken kirjattiin ulos ja vaadittiin uutta sisäänkirjautumista.

Teksti menee näin:

"Vaikuttaa siltä, että tietokoneessasi on haittaohjelma. Autamme sinua korjaamaan ongelman, jotta tilisi säilyy turvallisena eikä haittaohjelma leviä kavereidesi laitteisiin. Haittaohjelma on ohjelmisto, joka yrittää varastaa henkilökohtaisia tietoja ja aiheuttaa ongelmia käyttäessäsi Facebookia. Tiettyjen vahingoittamistarkoituksessa luotujen linkkien napsauttaminen tai jakaminen voi tartuttaa tietokoneeseen haittaohjelman."

En luota Facebookkiin niin paljon, että olisin uskaltanut painaa "Aloita", nappulaa, koska epäilin, että se johdattaa asentamaan jo olemassaolevan virustorjuntaohjelman rinnalle toisen ohjelman. Se ei käsittääkseni ole kovinkaan viisasta.

Ajoin tietokoneen täystarkistuksen (Elisa Tietoturva eli F-Secure). Ei löytynyt mitään. Googlettamalla löytyi tämä:


Linkki vie Facebookin omille sivuille, jossa kerrotaan, kuinka mielissään ovat tarjotessaan tällaista "Malvare Checkpoint"-palvelua, joka käsittääkseni löytää jonkin keksityn viruksen, jonka varjolla estävät tietyn tilin käytön tietyllä koneella, kunnes on ladannut näiden yhteistyökumppaneiden ohjelmat koneellensa. Tämä ohjelmahan löytää tämän "haamuviruksen" koneeltasi yhdessä hujauksessa, joka saa epäilemään oman alkuperäisen virustorjuntasi toimivuutta.

Ylläolevan linkin takaa löytyy paljon kommentteja, joissa puolisot ja ystävät ovat päässeet ongelmitta samalta koneelta tileillensä, ilman puhetta tietokoneessa olevasta viruksesta. Pikkuisen hämärää, eikö vain? Itse pääsen puhelimeni kautta, vaihdoin salasanan, ja katsoin kaikki tapahtuneet aktiviteetit. Ne olivat kaikki minun tekemiäni, joten tiliä ei oltu kaapattu. En ollut katsonut tai tykännyt mistään videosta yms. Käytän Facebookkia lähinnä käsitöideni kuvien jakamiseen ja blogini linkkaamiseen.

En tule ikinä asentamaan Facebookin pakolla tyrkyttämiä ohjelmia. Ilmeisesti tilini ei tule toimimaan kotikoneeni kautta, muutakuin IP-osoitetta vaihtamalla, en tiedä.

Oletko itse joutunut tämmöisen jäynän kohteeksi?

Merenneito/ Mermaid wire sculpture

Ostin metrinlevyistä kanaverkkoa, josta minun piti tehdä mekkoja. Se olikin sitä todella isosilmäistä. Olin kokeeksi leikannut siitä mekkoa varten palan, mutta ei siitä saanut hyvännäköistä aikaiseksi. Rutistelin palasesta sitten merenneidon. Pää näyttää oudolta näissä kuvissa, luonnossa paremmalta.

I bought some chicken wire, but it was no good for making dresses. I formed a mermaid out of the piece I had already cut. The head looks weird in these pictures, looks better in reality.