maanantai 27. huhtikuuta 2015

Makuupusseja vauvoille

En ole tässä blogissa maininnut, että minulla on ollut vuosia hyvin pienellä liekillä, ilman markkinointia toiminut verkkokauppa, jonka kautta valmistan vauvoille makuupusseja ja pesiä.


Ne voi väritellä itse tämmöisellä ohjelmalla, joka kylläkin vaatii Flashin asentamisen koneeseen.

Vaihtoehtoja on myös kruunu, sydän ja tähti.

Kotona sitten leikkaan ja ompelen ne, ja niistä voi tulla esimerkiksi jotain tällaista:


Tai tällaista:

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Tukimon surupuku/ Cinderella´s dress

Tämän kietaisumekon tein Tuhkimon surutanssiin. Valmistin sen hopeanvärisestä spandexista, mustasta tyllistä ja organzapaloista, jotka olivat niin pieniä, ettei niistä olisi saanut yksinään mitään aikaiseksi. Kuvat sai Savon Sanomien Riikka Tallilalta. Tanssijana taitava Iida Hursti.

I made this wrap around dress for Cinderella´s Dance. I found organza pieces and combined them with black tulle and silver spandex.


Punoin suikaleista spandex-miehustaan jännän pinnan.




torstai 23. huhtikuuta 2015

Tuima kettukoru ja muita koruja hamahelmistä/ Hamabead jewellery

 Pihlajakarkkikoru

Hamahelmet on kivoja. Niistä saa nopeasti kaikkea veikeää aikaiseksi. En ennen oikein ymmärtänyt niiden funktiota, koska lapsena niistä tehtiin niitä latysköitä, joilla ei sitten tehty mitään. Näppärän tyttäreni kanssa olemme erikoistuneet tekemään hamahelmistä koruja. Tänä aamuna hän sai pihlajakarkki-ketun kaulaansa. Mallin tein itse, koska en löytänyt valmista.

Hamabeads are fun! This fox-pendant is inspired by classic Finnish candy "Pihlaja".

Pimeässä hohtavat korvakorut

Pimeässä hohtavat tähtikorut tein tähdenmalliselle alustalle, mutta tein niistä niin pienet kuin mahdollista.

These earrings glow in the dark.

Minecraft-kaulakoru

Tyttäreni tekemä minecraft-koru, jonka malli löytyy googlettamalla "hamabead mincraft".

My daughter made this minecraft-themed pendant.


Hedelmäkarkkikorvikset

Tytön tekemät hedelmäkarkkeja muistuttavat korvikset. 

My daughter made these too. They remind me of fruit flavoured candy.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Hempeä mekko/ Lyrical dance dress

Kovin on hempukkaiset materiaalit tässä edessäni. Näistä pitäisi syntyä kaksi mekkoa kahdelle tytölle. Nämä pienet tytöt tanssivat kuin keijut ja enkelit, joten yritänpä todellakin parhaani.

These materials are very, very pink and romantic. I am supposed to make two dresses for very talented little dancers.


Tällaisia niistä tuli!

This is what I came up with!




Hyvää Pääsiäistä kaikille! Have a happy Easter!